oysfk

Noniin. Sen verran on aikaa kulunut animeseminaarista ( http://omake.animeunioni.org/Kauhu2005/index.html ), joten nyt on pienen kommentoinnin paikka. Oma aiheeni oli alunperin mielenkiintoinen eli vampyyrit Japanissa. Esitys oli ja meni, mutta itselleni jäi ontto olo. Tämä johtui suurimmaksi osaksi siitä, että kyllästyin vampyyreihin melkoisen totaalisesti.

Esitelmää varten luin useammankin teoksen, joiden perusteella väsäsin eurooppalaisesta vampyyristä pienen esittelyn, johon yritin saada mukaan sellaista tietoa, jota yleensä ei jaeta elokuvien mukana (lähinnä Vlad Tepesin ja Elizabeth Bathoryn tarinoiden lisäksi). Tätä tietoa olikin sitten runsain mitoin ja jouduin osan kylmästi jättämään kertomatta sillä aikaa oli vain 45 minuuttia josta animen ja mangan osuus olisi pitänyt olla mahdollisimman edustava. Eurooppalainen vampyyri nimittäin japaniin saapui 1900-luvulla ja siellä se on voinut erittäin hyvin näihin päiviin asti ja varmasti voi hyvin tulevaisuudessakin.

Miksi sitten kyllästyminen? Tämä johtuu lähinnä vampyyrifiktiosta, jota satuin lukemaan saadakseni kunnollisen inspiraation itselleni. Pikemminkin päinvastoin kävi... Hyviä vampyyrikirjoja on vaikea löytää kaiken sen roskan keskeltä. Laurel K. Hamilton käynee esimerkkinä. Kirjasarjan alussa Anita Blake, joka toimii ammattimaisena vampyyrinmetsästäjänä ja zombieiden nostattajana, on ihan mukava hahmo ja hänen tekemisensä kiinnostavat. Mukana kuvioissa vilahtelevat Jean-Claude niminen maskuliini vampyyri, joka "ihastuu" Anitaan. Myöhemmin kuvaan astuvat ihmissudet, voodoopapittaret, eriskummalliset vampyyrit jne.

Pikkuhiljaa Anitan touhut muuttuvat pehmopornon suuntaan ja sarjan loppupuolta kohti meno onkin jo melkoista. Makuukammarikohtausien kuvaaminen vie suurimman osan kirjojen sivuista ja plaah, juonta ei oikeastaan ole. Ei näin. Ilmeisesti Anitan seikkailut kuitenkin ihmisiä kiinnostavat, sillä Hamilton on edelleenkin kirjoittamassa jatkoa sarjalle, mutta minä olen jo luovuttanut. Koko sarja on menossa Forgotten Realmsin heikoimpien teosten tasolle.

Toisessa ääripäässä onkin sitten Barbara Hamblyn duologia vampyyreistä, joissa vampyyrit ovat kuvatut ainoastaan verenhimonsa riivaamiksi tappajiksi, joilla ei ole minkäänlaisia seksuaalisia tavoitteita, paitsi veren saaminen. Tässä onkin juuri se vaikeus vampyyreistä kirjoitettaessa: Missä raja kulkee? Mennäänkö suoraan asiaan eikä peitellä mitään vai pysytelläänkö lopullisesti kaidalla tiellä ja unohdetaan vampyyreille kasvanut eroottinen puoli kokonaan? Pakko mainita tässä yksi viime aikoina onnistunein vampyyrikirja, jonka olen lukenut. Lucious Shephardin Kultainen (Golden), jossa homma toimii.
Hakekaa käsiinne vaikka kirjastosta ja lukekaa. Itse tuskin ihan heti tulen vampyyriromaaneja ostaneeksi.
Anne Ricea en tätä enempää mainitse...

Vampyyrit jätän hetkeksi pahvilaatikkoon aiheensa puolesta ja keskityn muihin mielenkiintoisempiin asioihin.

Current Mood: aggravated

Sain jo riittävän määrän kehotuksia päivittää tätä journalia. Tässä se päivitys tulee.

Tulevaisuus:
- Leffailtoja (4 kappaletta)
- Lukupiirin uudelleenkäynnistys
- Krokettikisa (1 tai 2 kappaletta)
- Artikkeleita (jokunen)
- Lumimies -palkinto
- Pikkujoulut (haah!)

Käsitelläänpä asiat ylläolevassa järjestyksessä

Leffaillat tulevat jatkumaan. Kunhan tilojen varaukset varmistuvat niin niistä ilmoitellaan toki lisää.
Elokuun leffaillan epävirallinen äänestys on jo netissä OYSFKin kotisivuilla. Ohjelmaa on taottu kohtuullisen valmiiksi asti, joten tältä osalta puuhastelua ei hirveästi ole.

Lukupiiri kaatui oikeastaan pari vuotta sitten piiriläisten kiireisiin ja maailmantilanteen olosuhteisiin (seliseli). Syksyllä kuitenkin aloitetaan uudestaan. Jossain miitissä tullaan vääntämään uudemmat käytännöt, joiden avulla homman pitäisi toimia.

Krokettikisa on myös tulossa veikeine palkintoineen. Tällä kertaa palkintojen laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota!

OYSFKin sivujen alle tullee ilmaantumaan nettilehti. Aivan oikein! Äärimmäisen epäsäännöllisesti ilmestyvä lehti tulee olemaan nimeltään "OYSFKin nettilehti". Sinne kerätään alaa koskettavia juttuja ja ehkä jotain muutakin. Tästä ilmoitellaan kyllä lisää (jos ilmoitellaan).

Mixu Lauronen ehdotti Risingshadowin foorumeilla, että OYSFK ottaisi kunniakkaan tehtävän luovuttaa Lumimies-palkinnot. Tehtävä otettiin vastaan ja asian eteen tullaan tekemään jotakin. Tulokset nähtävillä viimeistään ensi vuonna.

Pikkujoulut järjestetään postuumisti, kunhan sopiva tila ja hetki löydetään. Varastossa onkin vähintään viideltä vuodelta pikkujouluja, joten niitä voi pitää useamman!

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viimeksi luettuja kirjoja:
Jack McDevitt, Chindi
Jack McDevitt, Omega
Morioka Hiroyuki, Crest of the Stars
Frederik Pohl, Avaruuden portti


-Lasse

Current Mood: working
Current Music: Arcana - Wound

Lueskelin tässä yllättävän mielenkiintoisen kirjan nimeltään The Fall of Reach. Kyseessähän on X-boxille (ja sen jälkeen muille alustoille) tehdylle räiskintäpelille nimeltään Halo kirjoitettu kirja. Kyseessä on siis virallinen kirja, joka laventaa Halon maailmaa mukavasti.

Halohan on pelinä erinomainen, etenkin kun sitä oli mukava pelata kaverin kanssa yhteistyönä oli äärimmäisen mukavaa. Kokeilemani PC-versio ei ihan samaan päässyt, mutta tykästyin maailmaan, johon Halo oli sijoitettu.

Niinpä uteliaisuuttani hankin itselleni tuon ensimmäisen kirjan ja luin sen. Päivässä.
The Fall of Reach onnistui luomaan pelin maailmalle uskottavan taustan ja samalla tekemään pelissä esiintyvistä henkilöistä piirun verran syvällisempiä. Ihme, kun muistaa millaista soopaa Doom -tietokonepelin pohjalta tehdyt romaanit olivat.

The Fall of Reach kuitenkin toi mieleen sen seikan, että itse en oikeastaan koskaan ole innostunut tai lukenut kovin paljoa ns military science fictionia. Eipä sitä kyllä paljoa ole suomennettu ja ne tuntemani military sf -kirjailijat eivät jostain syystä ole innostaneet. Honor Harrington -kirjat(David Weber) saattaa olla tunnetuimpia sarjoja sillä saralla.

Itse asiassa pystyn muistamaan suomennetuista teoksista saman tien kolme teosta, jotka käsittelevät jonkinlaista konfliktia avaruudessa. Fritz Leiberin aliarvostettu Vaeltaja (Wanderer), David Brinin Tähtisumu täyttyy ja Orson Scott Cardin Enderin peli. Leiberin kirjassahan ihmiskunta on vain sivustakatsojan asemassa kun "isot pojat" tappelevat, mutta kahdessa muussa kirjassa ihmiset ovat mukana taistelussa. Toki kaikissa kirjoissa pääasia on muualla kuin itse konfliktissa.

Ilmeisesti joudun korjaamaan käsityksiäni tästäkin science fictionin osa-alueesta. Nyt kun vielä löytäisi sitä hyvää military scifiä, jota jaksaisi lukea muutamaa sivua pidemmälle. Ehdotuksia otetaan vastaan.
Sillä välillä tulen varmaan hankkimaan kaksi muutakin julkaistua Halon maailmaan sijoittuvaa kirjaa.
Ilmoittelen miten ne kestävät kriittisen silmän alla. Toivottavasti hyvin. :)
Palaan asiaan kun kirjaton luettu.


-Lasse

Current Music: Prokofiev - Rome and Julet

Pitkästä aikaa taas kirjoitusta myös tänne journalin puolelle. Muutama aste lämmintä ja sulavan lumen muodostamat tappavan liukkaat jäätiköt ja lätäköt eivät saa mielialaa kovin korkealle. Onneksi äkkäsin kaupan hyllyltä siellä jo pitempään myynnissä olleen sarjakuva-albumin nimeltään Hellboy.

Olin toki vilkuillut englanninkielistä Hellboytä syrjäsilmällä asiantuntevan liikkeen hyllyillä aiemmin, ja olin sen takia Egmontin tekemästä julkaisusta hieman ymmälläni. Sehän oli mustavalkoinen! Hinta kuitenkin puhui ostamisen puolesta, sillä vajaalla yhdeksällä eurolla saisi paksun lukupaketin mukaan.

Lehden tekijä Mike Mignola oli tuttu jo vuosien takaa, kun hänen piirtämiään (ja osittain myös kirjoittamiaan) juttuja oli julkaistu Hämähäkkimiehessä ja Teräsmiehessä. Erityisesti värit olivat jääneet mieleen noilta kaukaisilta ajoilta. Hellboy-leffa kykeni myös väistämään elokuvateatterit, joten mielenkiinto sarjakuvaversiota kohtaan nousi, kun elokuvaversio ei päässyt tuhoamaan sarjakuvasta kuultua kehutulvaa.

Kuten jo aiemmin sanoin, on Egmontin julkaisu siis jätetty mustavalkoiseksi. Alun hämmennyksen jälkeen totuin siihen sen verran hyvin, etten värejä itseasiassa kaivannutkaan. Tarina kuitenkin veti sen verran hyvin sivu sivulta eteenpäin, että pari tuntia myöhemmin albumin lopussa jäin kaipaamaan teokselle lisäosia (joita tiesin Hellboy-sarjassa julkaistun). Mitähän Egmont jukaisee seuraavaksi?

Egmont on julkaissut puolentoistavuoden aikana oman suosikkilistani päästä jo kolme teosta, Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan, osat 1 ja 2 ja Hellboyn. Olen tästä kulttuuriteosta äärimmäisen kiitollinen, sillä suurin osa lukemastani sarjakuvasta on viimeisen neljän vuoden sisällä ollut lähinnä Itä-Aasialaista alkuperää ja länsimaisen laatusarjakuvan seuraaminen on jäänyt todella vähälle.

Sarjakuva ei siis ole jäämässä unohduksiin tai jonkinlaisen muotioikun asemaan. Toivottavasti Hellboy myy hyvin, jotta lisää hyvää sarjakuvaa saapuisi lisää, halpahintaisena ja laadukkaana, suomenkin kielellä.


-Lasse

Current Mood: awake
Current Music: Vangelis - Dream of Babylon

OYSFK järjesti kaksi videoiltaa perättäisinä lauantaipäivinä ja pitkästä aikaa ohjelmisto tuntui osuvan nappiin. Ensimmäisellä kerran ohjelmisto koostui huonoista elokuvista (siis niin huonoista, että ne naurattivat) ja näytillä olleet Hissi (Down) ja The Barbarians olivat kyllä suorastaan esimerkillisen huonoja tuotoksia.

Seuraavana viikonloppuna panostettiin tarjontaan hieman ja nyt kolmen leffan voimalla. Ensimmäinen elokuva oli Luc Bessonin Wasabi (jossa oli jo lähes scifiin vivahtavat ammukset aseissa), joka toimi täydellisesti aloituselokuvana. Keskimmäisenä elokuvana tarjottiin hidastempoinen ja tunnelmaltaan rikas Solaris (vuoden 2003 versio, George Clooney pääosassa), joka ollakseen Hollywood-tuotos oli hämmästyttävän onnistunut versio. Viimeisenä tarjolla oli Repo Man. Harvemmin on tullut naurettua näin paljoa. Osa naureskelusta meni tosin väsymyksen piikkiin, mutta kyllä leffan kahjot henkilöhahmot ja täydellistä quote-materiaalia sisältäneet keskustelut auttoivat osaltaan (Life of a Repo Man is always intense!) tuomaan illan mukavaan päätökseen.

Leffailta kesti hieman alle viisi tuntia, joka ilmeisesti on leffojen katsomisen kannalta varsin sopiva aika. Konseptia tullaan varmasti vielä täydentämään, mutta viisi tuntia ja kaksi, kolme hyvää elokuvaa riittää varmasti tyydyttämään kaikkein scifi-nälkäisimpienkin ruokahalun. Konseptia tullaan varmasti kehittämään vielä eteenpäin, mutta selkeä jaottelu on paikallaan. Irc-kanavalla suoritettujen jutustelujen pohjalta on tullut esille mm seuraavaa:

- Ensimmäinen elokuva jotain kevyttä
- Toinen elokuva joku vakavahenkinen tai klassikkoelokuva
- Loppuun jotain hömppää tai hassua tv-sarjaa

Ideaa mietitään vielä hieman, esimerkiksi teemaillat saattavat (ja varmasti sen myös tekevät) erota kaavasta. Onneksi sopivaa katseltavaa on riittävästi, joten se ei ainakaan ole ongelma. :)


-Lasse

Current Mood: amused
Current Music: Metroid Prime ost - Samus vs. Meta Ridley

OYSFK kokoontui tuossa illalla paikalliseen ravitsemuslaitos Caioon runsaan spekulatiivisen fiktion pohdinnan merkeissä, vapaamuotoisesti. Julisteet olivat jääneet laittamatta yliopistolle, joten kävijät olivat kaikki vanhoja tuttuja, mutta kaksinumeroiseen lukuun pöydän ympärillä silti päätyttiin. Asiaa oli spe... scifistä ja sen sivusta, aina Urantia-kirjasarjasta pistokkeiden asennon kautta ties mihin. Mutta varmaankin kivaa oli kaikilla kävijöillä, joten eiköhän otetan kuukauden viimeisen keskiviikon Caio-iltama tavaksi?

-Juha

Animea, historiaa ja nukkumista.

Osa oysfkiläisistä on mukana myös OMAKEn (Oulun manga- ja animekerho) toiminnassa. Viime vuonna järjestettiin Oulussa animeseminaari ja se oli hieno menestys. Oma esitykseni oli äärimmäisen sekava ja se jäi pahasti kesken (en osannut supistaa tekstiä, ei mitään näytteitä, ei kalvoja, kuvia sentään ja puhetta senkin edestä). Nyt minulla oli mahdollisuus kunnostautua sillä saralla, sillä Omaken järjesti jälleen seminaarin aiheella "Katse menneisyyteen".

Sain siis mahdollisuuden kunnostautua ja siihen pyrinkin. "Älä jätä asioita viime tippaan" ja "Älä koskaan mene tekemään viime hetken muutoksia" olivat tämän luentokerran saldona. Koska esitysaika oli nousut 45 minuutista huikeaan yhden tunnin ja neljänkymmenenviiden minuutin mittaan oli vaihteeksi aikaa selitellä. Aiheena oli Steampunk, joka sijoittuu Japanissa tietenkin Meiji-restauraation aikoihin (1868-1912). Koska olin kirjoittanut aikaisemmin jo valmiiksi steampunkista japanissa valmiiksi, arvelin alkuun luennoivani hetken ajan Japanin pitkästä historiasta. Sepä ei ollut kovin helppoa, joten korjailin ja kirjoitin koko osuuden uusiksi vielä luentoa edeltävänä yönä (VIRHE!). Niinpä alunperin 15 minuuttia kestänyt historiaosuus paisui puolituntiseksi nukutusluennoksi asti.

Itseäni kiinnostanut osuus ei mennyt yleisöön aivan täydellisesti, mutta kun aloin puhumaan steampunkista ja syistä, miksi steampunkkia tehtiin Japanissa jo kauan ennen kuin nimitys Steampunk yleistyi (1990-luvulla, vaikka sana oli toki jo aiemmin mainittu). Videonäytteiden valinta onnistui harvinaisen hyvin ja tunnelma olikin ihan hyvä luennon lopussa, jossa jouduin alun kömmähdysten vuoksi hieman kiirehtimään.

Animeseminaarit ovat tähän mennessä olleet onnistuneita tapauksia ja jatkoakin on ilmeisesti luvassa, joten sopii olla tyytyväinen, laadukkaita seminaareja ei koskaan ole liikaa. Etenkin kun ensi vuonna ei Animeconia ole tulossa.

-Lasse

Current Mood: accomplished
Current Music: Lisa Gerrard & Peter Bourke: Human Game

Kuten jo aiemmin on käynyt ilmi, olen kovasti mieltynyt Cthulhuun ja Suurten muinaisten ympärillä pyörivään mythokseen. Olen jopa osallistunut Cthulhun mythoksesta innoituksensa saaneisiin live-roolipeleihin (juuri niihin larppeihin, joihin monet suhtautuvat nurjasti :)).

Pari aiempaa kertaa meni mukavasti pelaajana, mutta tällä kertaa osallistuin pelin kirjoittamiseen ja nyt kun peli on ohitse, niin olotila on hyvä (flunssasta huolimatta).

Peli oli sijoitettu vuoteen 1914 ja sekaan oli Cthulhun lisäksi lyöty Egyptiläistä, punaiset-valkoiset ja kansainvälisen poliitiikan lisäksi ahneutta ja paranoideja tuntemuksia. Kahdeksan tuntia kestänyt peli oli mainio kokemus. Proppaamista (eli siis autenttisuuden luomista erilaisilla tavoilla mm. pukeutumisella) ei tarvinnut paljoa tehdä ja tunnelma etenkin pimeyden laskettua oli käsinkosketeltava, jopa pelinjohdon puolelta katsottuna).

Cthulhu sai jälleen uhrinsa ja Suomen historiankin käänteitä selvitettiin. Kauhu on erittäin toimiva aihe larpeissa. Ehkäpä seuraavaksi pitäisi kokeilla todellisen scifi-larpin väsäämistä.

Nyt kuitenkin on vuorossa paluu arkeen ja kirjojen pariin. Ehkäpä televisiotakin pitäisi tuijotella.


-Lasse

Current Mood: bouncy
Current Music: Millenium Actress ost - Kikyu no mon

Vallankumousten antia muljutellaan eestaas Pratchettin kohtalaisen tuoreessa Night Watchissa. Herra Yliherraksi joutunut Sam Vimes pääsee mielitekojensa pariin lähmimään Ankh-Morporkin katuja ohutpohjaisilla saappailla, kun Historialla ja kvanttimekaniikalla leekaavat munkit mulauttavat hänet ja jahtaamansa rötöstelijä-Vankilan menneeseen. Kuinkas ollakaan Vimes päätyy aikaan jolloin oli nuori ja itsensä pelastaakseen hänen täytyy viekkaiden rasvaupokkaiden painostuksesta alkaa Yökellon aseistetuksi kersantiksi(?). Arvatenkin Vankila rötöstelee vastapuolella.

Night Watch on about puoleen väliin tummasävyinen ja toimiva opus, Sam Vimes kantaa tarinaa harteillaan. Sitten Pratchettille vissiin tuli aivohäiriö, koska loppua kohden näkyy pyrkimys keveyttämään tarinaa. Sääli, ettei Terry tunnu menevän jostain syystä aivan loppuun asti näiden vakavamman sorttisten teostensa kanssa. Eipä sillä, ettenkö olisi tästä pitänyt, se vain olisi voinut olla alun tyylillä loppuun saakka jatkettuna parempi. Kertaakaan en lukiessani ääneen nauranut, mutta en olekaan vuosikausiin pitänyt Pratchettin huumoria naurattavana, vaan pikemminkin kekseliäänä. Kaikki Pratchettista pitävät varmaan tämämn lukevat ja pitämättömät jättävät hyllyyn. Ja kilpikonna ui.

-Illotus

Current Mood: morose
Current Music: Joe Hisaishi - The Legend of The Wind

Silloin kun aloittelin lukemaan ei kirjastosta nuorille suunnattua scifiä juuri löytynyt. Mainio Tiikeri-sarja tuli luettua saman tien ja luin jopa Petoveto 5 sarjankin. Scott Sounders (Patrick Mooren kirjoittama) toi lisää intoa lukemisharrastukseen. Etenkin kun Viisikko (syömässä jossain) alkoi tuntua jotenkin lattealta. (Ja poikkean kaavasta ja mainitsen tässä yhden nuoruusvuosien suurimpia vaikuttajia fantasiapuolelta. Nimittäin Susan Cooperin Pimeä Nousee kirjasarjan. Ehkä kirjoittelen siitä myöhemmin).

Niinpä ainoa vaihtoehto oli siirtyä lukemaan aikuisempaan makuun kirjoitettua scifiä. Sitä onneksi löytyi, mutta jostain syystä kotikaupunkini kirjastosta ei tuntunut löytyvän muuta kuin Arthur C. Clarken kirjoja. Clarkea sitten luettiin ja tykästyin hänen esittämiinsä ideoihin, vaikkakin henkilöhahmot eivät kovin syvällisiltä vaikuttaneetkaan. Kovaa scifiä siis luettiin (etenkin kun Ursan scifisarjassa julkaistiin ensimmäisten kirjojen osalta juuri kovan scifin klassikoita).

Julkaisutyyli kuitenkin muuttui vuosien mittaan ja kova scifi jäi taustalle. Enemmän henkilöihin suuntautuva pehmeämmän scifin tyyli osoittautui paljon suositummaksi ja myyvemmäksi kuin vanha kunnon teknologiapainotteinen tuotanto. Itseasiassa en muista milloin viimeksi olisin kovempaa scifiä lukenut. Paitsi muutama vuosi sitten, kun divarissa vastaan tuli kirja, jonka takakansi mainosti kirjan olevan vanhojen mestarien veroista materiaalia. Kaiken lisäksi tekstissä mainittiin Clarken nimi ja suositus. Päätinpä sitten kirjan ostaa ihan uteliaisuuttani.

Kyseinen teos oli Jack McDevittin Engines of God. Paluu menneisyyteen oli alkanut.
Ihmiskunta on saavuttanut tähdet ja toisista sivilisaatioista on jäljellä vain jäänteitä. Arkeologia on kovassa huudossa, sillä raunioita ja salaperäisiä patsaita löytyy sieltä täältä. Yllättäen käy ilmi, että eri sivilisaatiot ja niiden tuhoutumisillä on yhteys. Tästä alkaa kertomus, joka sai vanhan teknokraattipuoleni hyppimään innosta. Tiedettä, *yllätys* sympaattisia hahmoja ja salaperäisiä viittauksia tarinassa riittää ja tarinan lopetuskin oli tyydyttävä. Olin löytänyt kauan kadoksissa olleen kovan (ja luettavan) scifin kirjoittajan!

Tämän jälkeen etsin käsiini muitakin McDevittin kirjoja ja ne kykenivät samanlaiseen lukemispyrähdykseen, jonka jälkeen jäi helposti kaipaamaan seuraavaa kirjaa. Jos kovan scifi ja mukavat päässäpyöriteltävät ideat tuntuvat kiehtovilta kannattaa McDevittin nimi painaa mieleen. Eihän tämä missään nimessä kaikille scifiä lukeville ihmisille toimi, mutta joskus välistä sitä kaipaa sitä vanhaa kunnon sense of wonder-fiilistä, joka näistä kirjoista välittyy.


-Lasse (kovan scifin putkessa)

Current Mood: accomplished
Current Music: Tangerine Dream: Pixel Pirates